No mitä me ollaan tehty.

Lahku ainakin tietää. Se vapaana muutama viikko takaperin ollessaan lenkkimaastossa tökännyt silmänsä todennäköisesti tikkuun, jonka seurauksena eläinlääkärireissu. Sarveiskalvoon tuli pieni viiltomainen, pinnallinen haavauma. Mikä tarkoitti sitä, että edessä oli isompi ruljanssi silmätippojen kanssa. Kaksi ensimmäistä päivää meni kipulääkkeestä huolimatta aika paranneltaessa itseään, mutta sen jälkeen oltiin yhtä iloinen ja virkeä poika kuin aina.


Me ollaan käyty kyläilemässä kotikonnuilla, odotettu ensilumen tuloa (mikä vihdoin ja viimein saapui pääkaupunkiseudulle), käyty harvase päivä treenaamassa ja yritetty selvitä tästä kaamoksesta. Pojat on päässyt fysioterapeutin käsittelyyn. Meillä arki rullaa aika hyvin, tietysti vähän lenkkeilessä pulssia nostattaa kaksi teini-ikäistä koiraa, mut hei, sitä saa mitä tilaa.

Rovan kanssa ensi vuoden alussa aloitetaan toko-ryhmässä treenaaminen, että saataisiin meidät vihdoin ja viimein kisavalmiiksi ja korkkaamaan ALO-luokka. Kyse on minusta eniten häiriöstä, muuten meillä ollaan jo ihan hyvällä mallilla. Tämän lisäksi joka toinen viikko päästään agilityä treenaamaan ryhmässä.

Lahkun kanssa tarkoitus aloittaa valmennusryhmässä agilityn treenaaminen kunnolla. Ollaan saatu hyvät avaimet luomaan pohjaa lajille, mutta nyt haluan valvovan silmän alle kehittymään. Lappalaiskoirista koostuva harrasteryhmän kanssa päästään myös kuukausittain Nina Mantereen oppiin. Lisäksi ilmoitin Lahkun juuri Jalostuspäiville kuopioon tammikuulle. Myöhemmin keväällä olisi myös pääkaupunkiseudulla rodun erikoisnäyttely, pitää harkita sinnekkin lähtemistä!

Onneksi on kuitenkin pitkä joululoma tiedossa! Me lähdetään viikonloppua kohden kohti keski-suomea, josta siirrytään joulun tienoolla pohjois-savoon. Toivottavasti tiedossa on luminen ja ihana joulu! Joulun välipäivinä ja sen aikana on silti tarkoitus tavata koirakavereita, käydä sulattamassa kinkkuja koirakylpylässä ja treenailla hieman hyvässä seurassa.


Sellainen vuosi 2018. Jos vain jaksan koota vuoden kohokohdat ja mitä kaikkea on tapahtunut ja jopa seuraavan vuoden tavoitteet, siihen olisi hyvä lopettaa tämän vuosi. Toinen asia se, miten toteutuu. Kaikesta huolimatta ihanaa joulua!

Kuopiossa järjestettiin 10.11 lappalaiskoirille suunnattu superpäivä, jonka Pohjois-Savon lappalaiskoirien aktiiviset jäsenet järjestivät ensimmäistä kertaa. Paikaksi valikoitui Koiramekka, jossa itsekkin oli tullut treenailtua muutaman kerran aikaisemmin. Halli oli iso, hieman tosin kaikui, mutta kentät olivat laadukkaat. Erityisesti "odotustila" ja kahvila olivat persoonalliset ja kodikkaat, oli mukava odotella omaa vuoroa sohvalla röhnöttäen. Vierestä löytyi hyvä lämppälenkkikin.

Rovan kanssa meillä oli luvassa tokoa pitkän tauon jälkeen. Olin laittanut sen totaalitauolle oman mielenterveyden vuoksi, joten kunnon tokotreenejä on viimeksi tehty viime keväänä. Rova eli hyvin vahvasti yli puoli vuotta sitten murrosiän pahinta jaksoa, jolloin jouduttiin ottamaan monessa eri asiassa takapakkia. Se ei kestänyt toistoja tai häiriötä, joten kun muutenkin agility oli astumassa kuvioihin, päätin tokosta ottaa hieman taukoa. Mikä on ollut tosi hyvä päätös! Kotona ollaan toki korjattu kapulan pitoa, tehty tasapainotyynyllä kaikkea kehonhallintaa ja perusasentoa ja sen sellaista.

Voin sanoa siis, että hieman jännitti. Meidän lisäjännitystä lisäsi myös se, että auto ei suostunut starttaamaan ajallaan ja jouduin kirjaimellisesti ajamaan kaasu pohjassa, että kerkeäisin oman vuoron alkuun. Onneksi sain kotona hieman lämmiteltyä Rovaa ja hieman vielä ennen oman tunnin alkua. Samailla sykkeillä vaan treenaamaan.


- Jatkossa aina ennen treenejä kontaktileikki. Luodaan hyvä alku treeneille.
Tätähän ollaan Rovan kanssa ennen taukoa tehtykin paljon, mutta vasta nyt oikeasti oivalsin tän tärkeyden. Se sai tosi paljon Rovaakin syttymään työskentelemään.

- Jos joudun käyttämään jätä-käskyä, älä palkkaa aina pelkästä luoksetulemisesta. Kehu. Käske sivulle ja palkkaa.
Kun palkkaat sivusta, laita koira tekemään töitä eli nostamaan etujalkojaan hyvin vähän saadakseen palkan. Palkka vasemmasta kädestä. Muista myös, että herkkukäsi liikkuu taskulle vasta, kun olet kehunut.

Tehtiin ensi peruspätkää seuraamisesta. Huomasin, että tauko on saanut Rovan tulemaan hieman eteen seuraamisessa. Siihen siis huomion kiinnittäminen ja korjaaminen! Hyvin onnistuneet täyskäännökset (minä käännyn vasemmalle) jossa koira on koko ajan skarppina. Käännöksissäkin hyvin mukana, ei pääse syntymään missään vaiheessa väljyyttä! JES. Yhdessä perusasennossa jäi seisomaan, mitä ei liiemmilti ole harrastanut. Liekö mistä sekin aivopieru. Vauhdinmuutoksissa, erityisesti normaali käynti-juoksu, Rova tahtoi lukea minun elehdintää siten, että teki maahanmenon. Hertan kanssa ei löydetty mitää erityistä elehdintää, mistä Rova voisi sen ottaa. Saatiin kuitenkin muutama hyvä toisto alle. Tämä treenattavaksi!

Otettiin seuraamisesta maahanmeno. Tiesin, että tässä ei ole ongelmia, koska maahanmeno on Rovan vahvinta osaamista. Kuten ylempänä kirjotin, se näkyy monesti ennakointina. Ei noussut ekalla ylös, toinen käsky. Palkkaus pallolla. Seuraavaksi seuraamisesta istuminen, mitä en vain jostain syystä ole saanut Rovalla treenattua. Ihan muutaman kerran vain kokeiltua. Tehtiin ihan muutama toisto käsiavuilla. Tätäkin hyvä alkaa vihdoin ja viimein treenaamaan! Koiralla on kyllä huvittava ilme ja ihmetys, kun ei käydäkkään aina maahan.


Lahkun kanssa päästiin Sanna Kataisen oppiin agilitykentälle. Oltiin päivän viimeinen ryhmä, joten kerettiin hyvin sitä ennen tutustumaan paikkaan. Lahku sai myös samanikäisiä leikkikavereita samalla kun odoteltiin omaa vuoroa. Hieman huomaa jo pennussa murrosiän "ensioireita".

Agilityä tehtiin kahdessa eri osassa. Ensimmäiseksi oli putkipainotteisempaa pätkää, hieman takaakiertoja ja valssia. Meni tosi hienosti, taskuraketti päästeli tosi hienosti. Harmi kun tästä ei ole videomateriaalia. Se lukee hyvin ohjausta, vaikka välillä sitä itsekkin menee miten sattuu. Tokalla pätkällä oli vähän enemmän juoksemistä ja persjättöä, jolloin itse hirveän helposti taemmaksi. Lopulta saatiin onnistunut veto. Lahku on niin sähäkkä ja energinen tapaus, että sitä ei haittaa ollenkaan tehdä toistoja. Jäi todella hyvä fiilis treeneistä ja Sanna oli todella kannustava ja laitto menemään "pähkähullusti", mikä taas vapautti enemmän ja toi onnistumisia!

Oli kerrassaan ihana harrastuspäivä, mielellään olisi voinut vielä vaikka toisen samanlaisen päivän olla.

Viime viikonloppuna käännettiin auton nokka kohti kotikontuja keski-suomeen. Sunnuntaina oli vuorossa Lahkun ensimmäinen koiranäyttely, mikä pisti vähän jännittämään. Emännän viimeisin kehäkierros on ollut yli kolme vuotta sitten. Ainakin. Varmaan itseasiassa tuplasti pisemmältä ajalta. Ja me alotettiin näyttelyurakka ihan vaan erikoisnäyttelystä.

Ikää reilu 7,5kk. "Tasapainoisesti kehittynyt hyvät mittasuhteet omaava, sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus. Alaleuka saisi olla vahvempi. Hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa ja runko. Sopiva luuston vahvuus ja kulmaukset. Hieman jyrkkäasentoinen lantio ja alaskiinnittynyt häntä. Kevyet liikkeet, takaliike saisi olla voimakkaampi ja häntä saisi kiertyä kauniimmin selän päälle. Reipas käytös."

Kattavan arvostelun kirjoitti Riitta Niemelä ja tuloksena PEN4. Eniten ilahdutti pennun käytös kehässä. Se ei ollut moksiskaan. Meidän näyttelytreenaaminen oli nimettäin yhden käden sormilla laskettavissa, tokihan tutkimista ollaan opeteltu koko pentuajan vieraiden kustannuksella. Ja tosi hienosti Lahku meni! Ylpeä saa olla.

Koiranohjaaminen ja erityisesti siinä kehittyminen on ollut oman mielen päällä jo useamman kuukauden. Kaikki se johtunee täysin siitä, että olen alkanut treenaamaan molempien koirien kanssa yhä useammin ja useammassa lajissa. Se on laittanut miettimään paljonkin sitä, miksi juuri jollain tietyllä hetkellä toimin tietyllä tavalla ja miten se vaikuttaa minuun ja/tai koiraan. Vaikuttaako se negatiivisesti vai positiivisesti? Ajatusten selkeyttämiseksi ajattelin kirjoittaa tästä blogimerkinnän, joten koittakaa saada ajatuksenjuoksustani kiinni - jos samaistutte tai olette eri mieltä jostain, kommentoikaa.


Koiranohjaajana toiminen ja koirankouluttaminen pistää nöyräksi. Itselläni kesti yllättävän kauan tajuta, että minä itse olen syypää siihen, että vahvistan koiran huonoja piirteitä. Tai treenikentällä saan koiran ahdistumaan jostain liikkeestä pelkästään omalla käytökselläni. Se, että korjaan itse omaa fiilistäni ja yritän katsoa koiran kautta tilannetta, auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Koiraharrastus on minulle henkireikä ja sen vuoksi olenkin aina ollut tosi ankara itselleni, en ole hyväksynyt epäonnistumisia itseltäni ja asiat on tehty vaikka sitten hampaat irvessä kun ei mitenkään. Mutta sillä tyylillä en tule saamaan täyttä potentiaalia koirastani.

Huomasin, että mitään isoja asioita ei tarvitse muuttaa itsessään. Kyse on tosi pienistä asioista loppujen lopuksi. Rovan kanssa olen eniten työstänyt koiranlukutaitoja. Myöskin arkipäiväisissä tilanteissa koiran elehdinnän lukeminen tai miksi koira reagoi tiettyyn asiaan tietyllä tavalla, saa valtavasti ymmärrystä sen käytökselle. Mikä tietysti pitäisi olla täysin ilmiselvä asia ja jota kieltämättä uskoinkin tekeväni. Rova on aktiivinen, mutta herkkä koira. Se kestää toistoja ja jonkun verran paineistamista, minkä purkaa positiivisesti treenikentällä. Jos paineistus menee yli, koira lopettaa toimimisen. Mistä syntyy itselleni helposti turhautuminen.


Varsinkin tälläiseltä perfektionistilta kuin minä, epäonnistuminen saattoi pistää mielen matalaksi pitkiksikin ajoiksi. Jonka vuoksi nimitin itseni mielialatreenajaksi. Toisaalta treenikentille ei huonolla fiiliksellä kannata mennä. Mutta jos ei ikinä mene treenaamaan "epäonnistuneen" kerran jälkeen, eihän siitä huonosta tunteesta pääse poiskaan. Siksi treenikaverit olivat ihan ehdoton homma minulle, jolloin en päässyt rönsyilemään omalla käytökselläni niin pahasti. Meillä oli koirien kanssa aina hyvät treenit. Tosi nopealla aikavälillä päästiin hyvinkin paljon eteenpäin.

Otinkin asian omaan hyttysiini ja aloin oikeasti miettimään asiaa. Katsoin tilanteita koiran kautta. Laskin itse useammin kymmeneen ja jollakin tavalla annoin itselleni luvan epäonnistua. Löysätä hattua. Selitin itselleni mielessä treenitilanteissa tai lenkkipoluilla miksei tämä juttu toimi sillä hetkellä. Jos joku asia koirasta alkoi tuntumaan ahdistavalta, kuten vaikka agilitykentällä renkaan harjoitteleminen, lähdettiin paloittelemaan liikettä pienempiin osiin ja muutin asennetta. Ja hupsis, se alkoikin toimimaan! Huomasin, miten helposti oikeanlainen ajattelutapa lähti ruokkimaan tätä mallia. Mulla on myös onni ollut saada treenata ihmisten kanssa, jotka huomauttavat samantien jos homma alkaa rönsyilemään.

Tärkeänä oppimistapana myös pidin, että aloin ottamaan vastaan vinkkejä enemmän miten toimin ohjaajana. Hyväksyin, että välillä pitää epäonnistuakkin. Toki minusta olen aina ottanut neuvosta vaarin, mutta nyt olen lähtenyt sisäistämään niitä paremmin. Koko yhteinen taival koirien kanssa on yhtä oppimista - ja hyvä niin - eihän tässä muuten mitään mielenkiintoa olisi. Nyt vain näiden asioiden ymmärtäminen helpottaa oppimista ja yhteisten asioiden kokemista. Viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä tullut koettua kunnon ahaa-elämyksiä koirien kanssa.

Eli uusin asentein kohti loppuvuotta! Tämä olkoon minulla aina esillä, jos ärsyttää.

Kaunis ja koskematon. Karu, mutta eläväinen. Pitkäaikainen haave pääsi vihdoin toteutumaan ja pääsin koirien kanssa nauttimaan "pintaa syvemmälle" Lapin uskomattomista maisemista. Turistirysät olivat ehdoton no no tälle reissulle ja yhtenä toiveena oli nähdä erämaata. Ne toteutui ja paljon muutakin, mitä en osannut odottaakkaan.

Meidän reissu siis lähti Helsingistä Maaningalle, josta seuraava päivänä paimentamaan Pelloon. Seuraavana päivänä matka taittui nopeasti Ivaloon jossa loppu reissusta tuli vietettyä. Reissun aikana kävimme vaeltamassa Kahcâväärin ja Ailikkaan tunturit. Vaikka kilometrejä ei tullut sen päivän aikana kun alle 10, ei vältytty jalkojen hapottamiselta kun sai kävellä monia kilometrejä jyrkkää tunturia ylöspäin. Hieno kokemus se silti oli!











Toisena päivänä vaelsimme pitkän matkaa kalastuspaikalle Hammastunturin erämaa-alueella koirien kanssa. Meitä odotti kerrassaan upea näky joella. Vaikka keli olikin vähän sateinen, ei se latistanut fiilistä. Päinvastoin! Reissulta saldona kolme alimittaista taimenta, jotka pääsivät takaisin jokeen. Uskomattoman hieno kokemus!

Meidän Lapin turnee alkoi viime maanantaina Pellosta, kun saavuimme Saajomannuun paimentamaan lampaita. Tätä reissu oli odotettu jo pitkään, sillä edelliseltä kerralta jäi niin hyvä fiilis. Toki lampaita oltiin päästy täällä etelässä muutaman kerran aikaisemminkin paimentamaan, mutta nyt pääsisi treenaamaan kuljettamista metsätiellä. Lahkukin saisi ensimmäiset kokemukset lampaista tällä reissulla.


Rova pääsi ensin lampaille. Näin nuorella murkkuikäisellä pojalla oli hieman keskittymisvaikeuksia ja joskus piti päästä jäähdyttelemään aivoja etäämmälle. Rova työskentelee todella reilulla tavalla lampaita kohtaan, mutta tiukan paikan tullessa se osaa antaa painetta takaisin. Kuten toisesta kuvasta näkee, pieni katsekontakti ja painostus lammasta kohtaan ja meno jatkuu. Se otti hyvin aina onkeensa kun pyysin vaihtamaan suuntaa ilman paineistumista. Rovan kehitys lampailla on ollut tosi positiivisvaikutteista, vaikka mausteensa ikä tuokin.

Tauon jälkeen lähdettiin molempien koirien kanssa kuljettamaan lampaita metsätielle.


Hienoa työtä Rova teki myös metsätiellä. Tämä oppimistapa on selkeästi Rovalle tehokkain ja jossa se pääsee "puhkeamaan paremmin kukkaan". Lahku yllätti tekemisillään meidät kaikki. Jopa Australiasta tulleet vieraat olivat mykistyneitä alle 6kk ikäisen pennun työskentelystä. Siltä ei tietenkään nuoren iän vuoksi vaadittu mitään, sai häseltää mukana ja seurata vierestä mikä on homman nimi. Mutta siellä se vaan meni osaavempien koirien mukana, pitäen laumaa koossa, hakemassa hitaampia takaa, painottaen laumaa. Meni lauman vierestä kärkeen ja sielläkin piti laumaa ojennuksessa. Pitihän siellä ojanpohjissa välillä höntsätä, mutta hienoa työtä ensikertalaiselta. Meinasi ihan tippa tulla silmään omistajallakin.



Pojat Kaunispään huipulla kuvattuna. Loput Lapin reissun kuvat voikin mahduttaa uuteen postaukseen! :)

Viime viikolla mejäiltiin Ellin kanssa Vantaan pusikoissa. Meillä on ollut Rovan kanssa valehtelematta parin kuukauden tauko jäljestämisestä. Suunnittelin, että nyt voisi hyvin tehdä vain yhdellä kulmalla olevan jäljen, mutta pituutta saisi tulla sitäkin enemmän. Lahkulle tehtäisiin eka kunnollinen verijälki myös, mutta pituutta tulee vain kymmeniä metrejä. Torstaina rämmittiin selät hiessä neljälle koiralle jäljet, jotka perjantai-iltapäivänä jäljestettiin. Yöllä ja aamusta oli hieman sadellut, mutta kerennyt kuivahtaa hieman.

Rovalle on tullut talvitauon aikana vähän järkeä päähän ja nykyään se ei sinkoile pää viidentenä jalkana eteenpäin, vaan menee enemmän ajatuksen kanssa. Pikkupentuna se meni niin innoissaan, että järki ei pysynyt ihan koiran tahdissa ja yhtäkkiä oltiinkin jäljeltä pois. Tästä syystä myös kulmat on mennyt suoriksi, sillä Rova ei kerennyt merkkaamaan niitä. Ei aina, mutta välillä. Vähän ennen jäljelle lähtemistä mietin, että tuleeko tästäkin edelliskerran toisinto. Koira kuitenkin osaa asiansa ja nenän käyttäminen on ollut sille aina tosi luontainen juttu.


Alkumakuulle mentäessä koira reagoi hajuihin tosi vahvasti ja oli jo puskemassa liinassa vimmattua vauhtia eteenpäin. Kun päästiin alkumakuulle, Rovan kierrokset laskivat samantien. Tai no, koira rupesi töihin ja sellainen turhanpäivänen hössötys jäi sille polulle. Se lähti tosi virtaviivasesti suoraa menemään, välillä noin kaksi metriä jäljestä sivussa - mutta kuitenkin jäljen mukaisesti. Pistoja välillä jäljen molemmille puolin. Se meni tosi hyvällä vauhdilla kohti kulmaa, mikä jännitti kyllä hieman, miten se tällä kertaa sen ottaa. Rova meni suoraan kulmalle, merkkasi sen hyvin ja lähti vasemmalle kaartuvan jäljen mukaisesti. Jes!

Toiselle suoralle mentäessä Rova tosi hyvin pysy jäljellä, meni jäljen suuntaisesti. Välillä haju selkeästi kuitenkin "karkasi" ja Rova joutui työskentelemään laajemmalta, jotta löytäisi jäljelle takaisin. Oli kyllä ilo katsoa kun koira yritti itsenäisesti ratkaista ongelmatilannetta. Välillä se saattoi vilaista minua, mutta jatkoi työskentelyä. Tällä suoralla meillä menikin hieman pisemmän aikaa, mutta lopulta pitkän työskentelyn jälkeen päästiin kaadolle. Vaikka matkaa jäljellä oli 400m, meillä taittui sitä puhelimen mukaan lähes 600m. Kaikenkaikkiaan kivaa jäljestämistä pisemmän tauon jälkeen!



Lahkukin teki hyvin pätevänä pentuna elämänsä ekan vuorokauden vanhan verijäljen. Tosi kiinnostunut jäljestä. Peuransorkka oli niin mieletön loppupalkka.

Rova kävi terveystarkastuksissa Kankaanpäässä Kari Ventelällä. Käynnillä tutkittiin lonkat, kyynärät ja selkä. Meinasi omistajalta jäädä edellisen yön unet hyvin vähäiselle kun jännitys valtasi mielen. Jännitystä lisäsi erityisesti se, että Rova kehittyi pentuaikana hyvin lyhyessä ajassa paljon, jolloin takajaloista tuli hieman kääntyneet. Käytiin fysioterapiassa ja koirahieronnoissa. Takajalat ovat kyllä inauksen suoristuneet/menneet parempaan asentoon, mutta kauniskoipista tuon jaloista ei tule saamaan.



Onneksi Kennelliitolta tuli lausunnoiksi A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät!! Selkälausuntoa odotetaan vielä. Uskomattoman hieno uutinen! Voidaan jatkaa hyvissä mielin mennä täysii ja kovaa. Muita terveystarkastuksia katsotaan sitten paremmalla ajalla myöhemmin kun aika on sopiva.

Lahkun kanssa osallistuttiin eilen viimeisen kerran pentukurssille. Kotona ollaan saatu hyvin katsekontaktia harjoiteltua ja opeteltu istumaan ja menemään maahan. Pentukoulussa ollaan päästy häiriössä kehittämään osaamista, nyt mennään jo oikein mallikkaasti sivulla ohituksia ja opeteltu jätä-käskyä. Hyvin sujuu jo katso ja mennään käskytkin. Lahku on todella innokas yhteisissä tekemisissä ja helposti oppiva. Se sietää yllättävän paljon häiriötä jo.

Kotona ollaan tehty luoksetulosta se paras juttu eri ympäristöissä ja häiriöissä. Vielä ajoin Lahkua innostuttaa haukkumaan juoksevat ohikulkijat, linnut jotka lähtevät läheltä lentoon ja joskus vastaantulevat koirat jotka ovat yli-innokkaasti kohtaamassa meitä.

Hauskana piirteenä Rovaan verrattuna on se, kuinka ihmisrakas Lahku on. Rova ei ole koskaan ollut mikään sylikoira, eikä tarvitsekkaan, mutta sen ei ole koskaan ollut tarve ihan ihmisessä kiinni. Lahku on taas tunkemassa aina syliin rapsuteltavaksi. Se käpertyy syliin pienelle kiepille ja nuolee hieman kämmentä ennen kuin nukahtaa.

Rovan kanssa ollaan treenailtu pienissä pätkissä. Ruutu on hieman ottanut takapakkia, koska Rova on kehitellyt ongelman siitä mihin hänen pitää pysähtyä. Taas kartion kiertäminen sujuu oikein hyvin. Tavoitteena on saada paikallamakaamisesta takuuvarma seuraavaksi.

Lahku. Pieni suuri lapinkoiranalku.

Mikä sai hankkimaan toisen lapinkoiran? Sitä punnittiin montakin kertaa, eri näkökulmista. Joku haukkoisi henkeään moisesta ideasta. Kaksi teini-ikäistä koiraa samaan aikaan huushollissa. Vaikka Rovalla onkin omat kepposensa näin murkkuikäisenä, en pitänyt ajatusta kuitenkaan huonona.

Meidän yhteinen kokonainen viikko on mennyt tutustuen toisiimme, ympäristöön, elämään täällä pääkaupunkiseudulla. Ollaan käyty heittämässä kävelylenkkiä ihan lähempänä keskustaakin, ei ratikat eikä hälinä ympärillä paljon pientä pentua häirinnyt. Rovalla meni muutama päivä ymmärtääkseen, että tämä pentu on jäädäkseen. Hyvin luontaisesti se kuitenkin alkoi leikkimään pennun tasolla ja niillä klikkasi suhteellisen nopeasti.

Lahku oppi jo toisena päivänä nimensä ja sillä oli vahvana luoksetuleminen. Se on todella läheisyyden kaipuinen, tykkää olla vieressä ja napittaa silmiin jatkuvasti. Siinä on todella paljon sellaisia piirteitä, mistä pidän. Tosin pentu on päättänyt alkaa jo floristiksi ja puusepäksi, että se on sellainen asia mitä en pennulta tosiaan toivo. ;)

Edelleenkin ihan onneni kukkuloilla tuosta viikonlopusta. Jokainen kilometri oli todellakin sen arvoista. Lappi oli ihan uskomaton, sellainen paikka missä mieli lepää ja kokee sen hiljaiseksi vetävän luonnon. Näin ensimmäistä kertaa ikinä upeita revontulia keskellä yötä ja pääsin seuraamaan vierestä poromiesten kunnioitettavaa työtä. Yöt prosessoitiin päivällä opittuja asioita (minä kuin Rovakin), nähtiin kaikki Rovan sisarukset sitten luovutusiän ja tietysti päästiin harjoittamaan paimennustaitoja.

Rova suoriutui paimennusleiristä hienoin arvosanoin. Omistajan leuka meinasi nimettäin pudota toisena päivänä jo pois paikoiltaan, kun katsoi pennun menoa. Sen kehityskäyrä oli lähes pystysuora ja selkein kaikista sisaruksista. Sen meno oli suhteellisen pidättyväistä ja mietteliästä ensimmäisellä yrittämällä, mutta päivän toisella yrittämällä nähtiin jo ihan uudenlainen koira: itsevarma, hyvin porolaumaa ohjaava ja painoittava ja eri äänensävyjä haukunnallaan ilmoittava pentu. Se oli selkeästi miettinyt tauolla, niin kuin omistajakin, että mitä oli tapahtunut. Täytyy myöntää, että itsekkin tiedän olevani varsin kova jännitäjä, sai ennen aitaukseen menoa muutaman kerran hengitystä tasata ja työskennellessäkin leirin pitäjä antoi hengitysharjoituksia. Siitä selvittiin ja ensi kerralla ei jännittänyt kumpaakaan niin paljoa!


Käytiin kerran leirin aikana myös lampailla Rovan äidin ja siskon kanssa kuljettamassa metsätietä pitkin. Sen ajan näki selvästi, että Rova prosessoi hirmuisesti tapahtuvaa. Se selkeästi vapautti koiraa sitten poroille mentäessä.

Parin päivän aikana pääsi tutustumaan Rovan sisaruksiin ja oli hauska huomata samoja piirteitä: aktiivisia, hieman omapäisiä (toiset enemmän kuin toiset toki) ja jotka olivat toimivia työkavereita poroaitauksessa. Suurimpana erona pennuista selkeästi silti oli se, että Rova tulee henkiseltä iältään muihin verrattuna paljon takana. Ovathan pennut vasta 11 kuukautta eikä ihmekkään, että ovat pentumaisia. Rova oli silti vielä pikkupentumaisempi kuin sisaruksensa.

Meillä oli niin hauskaa ja ehdottomasti auton nokka käännetään kohti Lappia ensi talvenakin!

Moi pitkästä aikaa. Täällä onkin ollut tarpeettoman hiljaista.

Me käytiin Rovan kanssa viettämässä yksi viikonloppu helmikuusta Keski-Suomessa ja Mamin leikkikoulussa Jyväskylässä. Paikkana oli Haukkuvaara joka oli meille ihan vieras ympäristö. Omiin bravuureihin ei ole koskaan kuulunut leikin opettaminen, ainakaan hirveästi vahvistaen. Aiempi koira kun on ollut hirvikoira, jota ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut lelut. Rovan kanssa oon sitten saanut opetella ihan alusta asti leikkimisen salat ja täytyy myöntää, ihan keskinkertoisesti oonkin siinä onnistunut. Ja mikä parasta, leikkiä ja leikkimistä pystyy aina kehittämään itsessään.

Käytiin kaksi 20 minuutin harjoituskertaa Mamin valmennuksessa ja saatiin kotiinviemiseksi niin paljon vinkkejä ja kädestä pitäen opastusta siitä, miten lähdetään kehittämään meidän leikkiä. Eka veto meni oikeastaan ihan ajatusmallia leikkimisestä muuttaen ja opetellen heittäytymään, väli sitten prosessoitiin Rovan kanssa ihan kunnolla, toka veto meni oikein hienosti. Siis meidän parasta leikittämistä koskaan. Mä tajusin idean ja Rova tykkäsi paljon. Rovahan on siis myös ihan hulluna palloihin, joten päästiin valvovan silmän alle kehittämään sitäkin. Oli kyllä ihan huippu valmennus!

Maanantaina käytiin kokeilemassa Annan ja Lyytin kanssa Agimesta Espoosta. Vapaaharjoitteluvuorolla oli meidän lisäksi muutama koirakko, joten vielä jäi ihan hyvin tilaa treenailla. Tunnin vuorolla saatiin hyvin tehtyä liikkeitä, mutta lyhyissä pätkissä, sillä koirat väsyivät kyllä nopeasti lämpöisessä tilassa. Me treenattiin nyt merkin kiertoa, kontaktin pitämistä, kapulan pitoa ja seuraamista.

Ekana kontaktin luomista, mikä on tietysti ollutkin meidän homma numero yksi treenaamisessa murkkuiän saavuttamisen jälkeen. Hyvin saatiin se pelaamaan vaikka selkeästi lapsoselle se oli vaikeaa. Jatkossa muistiin, että herkku aina vain taskusta. Luulin tämänkin olevan aika selviö, mutta niin sitä vain ollaan joustettu omistakin kriteereistä.

Merkin kierrosta Rova on kehitellyt viimeisen kuukauden aikana pienen ongelman itselleen. Luulen, että kun ajoittain meidän ruutukin on epävarma ja aiemmin se on ottanut targetikseen ruudun tötsät, se on alkanut tekeen sitä kierrossa. Menee siis kyllä hyvällä meiningillä merkille, mutta jää sinne. Se siis on jäänyt odottamaan uutta käskyä. Anna ehdotti, että kokeillaan lelupalkkaa ja annetaan koiran itse miettiä mitä sen kuuluu tehdä, kun menee merkille. Ekalla vedolla taidettiin hieman härnätä koiraa lelulla ja se tuli vauhdilla takaisin. Toisella vedolla sai itse miettiä ja heti kun otti vähänkin askelta meihin vapautettiin. Tehtiin muutama ihan hyvä toisto! Jee! Jatkossa lelupalkalla samaa, ehkä me päästään takaisin siihen pisteeseen missä oltiinkin.

Kapulan pidossa ollaan päästy NIIN PALJON eteenpäin. Ollaan saatu lisättyä huimasti kestoa, varmennettua otetta. Kotona jopa voin jo koputella kapulaa ilman, että Rova reagoi siihen. Nyt huomattiin vain, että häiriö oli paikoin liian korkea sen hetkiseen tilanteeseen ja Rova ajoittain turhautui kun ei saanutkaan mählätä kapulaa suussa. Kun niin tapahtui, Rovalle toimi hyvin kapulan ottaminen tiukasti pois ja kokeilu uudestaan paremmalla menestyksellä. Lisää treeniä nostaen häiriötä hiljalleen.

Lopuksi seuraamista, missä Rovalla paikka välillä hakuilee innokkuuden vuoksi. Suorilla pätkillä piti muutaman kerran korjata paikka. Mut sitten kun paikka on oikea niin meno näyttää niin hienon lennokkaalta kun koiralla on niin paljon intoa ja menohaluja. Lopuksi vielä vähän väsähtänyt täyskäännös, alko olemaan koirallakin puhti pois kun halli oli niin lämmin.

Hyvät treenit! (Ps. Päivitin kehitys kuvin-sivulle uuden posekuvan meidän juniorista!)

Päästiin lauantai-aamuna vihdoin porukalla treenaamaan ja saamaan alle kunnon treenit. Lähiaikoina kun ollaan Rovan kanssa treenailtu liikkeiden osia vain keskenämme kotosalla. Meidän kanssa treenaili Anna ja Just sekä Katarina ja Kovu. Oltiin varattu Espoosta Sporttikoirahalli, olipa kiva välillä saada uudessa ympäristössä treeniä.


Tehtiin ruutua, seuraamista ja seuraamisesta maahanmenoa. Ruudussa lähdettiin ottamaan asiakseen taas se, että koiran singotessa ruutuun se menee targetille suoraan ilman kyselyjä. Rovalla on nimettäin ollut "ongelmana" liikettä tehdessä, että se kääntää kroppansa hyvissä ajoin minuun, eikä käänny vasta kun jalat/jalka on targetilla. Pyrittiin siis tähän ongelmaan tarttumaan heti. Katarina pitää ja minä lähetän ruudun oikealta puolelta, sinkoaa hyvin ja hakee targetille. Pari toistoa menee hyvin. Kokeillaan vielä niin, että minä lähetän ja Anna on palkkamassa ruudussa. Menovauhdeissa ei ole mitään vikaa. Targetille tarjoaa taka-jalkojaan. Kokeiltiin, että menee rakettina targetille ja ennen kun kääntyy Anna viskaa palkan. Tokalla toimi ihan, jätettiin tähän. "Hienosäätöä vaille valmista."

Tauko.

Seuraamisessa ajoittain hieman liian korkea vire ja koska olen panostanut kääntöihin, oli tiiviisti kiinni minussa liikkeessä. Tähän huomio - vaihtelevaa treeniä, ei ennalta arvattavaa. Kuitenkin ihan into pinkeänä tekemässä, se on tärkeintä! Jäävissä maahanmenoa ollaan treenattu nyt tosi paljon ja se näkyy. Se iskeytyy lattiaan samantien käskyn jälkeen. Toisen toiston jälkeen otin tarkoituksella vain suoraa seuraamista, mutta alkaa tarjoamaan maahanmenoa. Ei kuitenkaan turhautunut kun käsken jatkamaan seuraamista. Parin suoran seuraamisen jälkeen otettiin vielä maahanmeno niin, että Anna naksutti onnistuneesta ja heitin lelun palkaksi. Joka toimi hyvin. Tähänkin pitää saada erilaisia variaatioita ja niin ettei ole ennalta arvattavaa.

Hyvä treenikerta siis taas alla. Tarkoituksena oli ottaa vielä kapulan pitoa ja kontaktia, mutta aika loppui kesken. Niitä siis ensi kerralla!

Nyt kun allekirjoittanutkin alkaa olemaan sinut tuon välillä rajojaan testaavan varhaisteinin käytöksestä, voisi siitä kirjoittaa sanasen. Rovan kanssa on yhteiselämä mennyt ennen murrosikää oikeasti kuin ruusuilla tanssien. Kuten olen ehkä joillekin joskus tästä sanonut, on se kuin ihmisen mieli.

En vain sattunut muistamaan minkälaista on omistaa murrosikäinen uroskoira.

Ja koska olen varsin ylianalyyttinen sekä omasta, että koiran käyttäytymisessä, tuntui kuin minulta olisi kaikki vinkki vitoset tai mielikuvitus kadonnut koiran kouluttamisesta. On sitä ennenkin löydetty keinot koiran joihinkin ei-toivottuihin toimintoihin, miksei nytkään. Mutta kuitenkin, mitä minä nyt teen kun se huutaa (ehkä vähän liioitellusti kun koira inisee, mutta siltä se tuntui) tuolle tyttökoiralle? Miksi se tulee vasta kolmannella käskyllä luokse, kun pitäisi tulla perhana vie ekalla? Ohituksetkin on ottanut takapakkia!! Joka toinen metri kusi lentää! AAAARGGH!

Nyt kun mietin missä solmussa minun aivot oli sillä hetkellä kun tajusin Rovan "sairastavan" sitä kuuluistaa murrosikää, voi vaan nauraa. Se järkytti kieltämättä meikäläisen täysin. Yhteiselämä meni niin täydellisesti kun vain pystyi ja sitten matto vedettiin alta. Todellisuudessa me vain otettiin hieman takapakkia käytännön harjoitteluissa. Survottiin sitä lihapullaa kuin viimeistä päivää koiralle lenkeillä oikeanlaisista ohituksista, nostaen samalla häiriötä. Korjattiin Rovan ei-toivottua käytöstä muiden koirien kanssa. Aloitettiin ihan nollasta luoksetulojen parhaus superpalkoilla. Eikä me vieläkään olla siinä minun haluamassa pisteessä (perfektionisti kuittaa ja kiittää), mutta menee meillä hitokseen paremmin kuin reilu kuukausi sitten. Aivan varmasti myös tullaan ottamaan takapakkia ajoittain kun teini tahtoo testata, mutta katse on ylöspäin!

Asioita on myös alkanut ottaa huumorilla. Se ei kyllä koskaan ole silti tarkoittanut sitä, että kriteereitä höllättäisiin. Rova näkee mörköjä harvase päivä, välillä se on ohi pyyhkäisevä teinilauma huput päässä ja kovaan ääneen kälättäen. Välillä se on lenkkipolulla vastaantuleva kanto. Tai tolppaan jätetty ilmapallo, se oli tosi pelottava muuten!

Ihan rehellisesti sanottuna voin silti todeta, että on tuo koira silti ihan mielettömän kuuliainen ja helppo koira. Meidän lenkit vapaanakin alkaa olemaan ihan nautinnollisia, koska Rova selkeästi tietää jo minkälaista käytöstä toivon häneltä (ei pissata jokaista tolppaa tai koluta tienpieliä). Tässäkin ikävaiheessa, edelleen, ihan kuka tahansa koiratuttu menee seurassa kuin vettä vain. Se on silti fakta, että tämä aika ei luojan kiitos ole ikuinen ja kun me nytkin näin hyvin ollaan päästy eteenpäin, niin eiköhän se helpota aikanaan.