Nyt kun allekirjoittanutkin alkaa olemaan sinut tuon välillä rajojaan testaavan varhaisteinin käytöksestä, voisi siitä kirjoittaa sanasen. Rovan kanssa on yhteiselämä mennyt ennen murrosikää oikeasti kuin ruusuilla tanssien. Kuten olen ehkä joillekin joskus tästä sanonut, on se kuin ihmisen mieli.

En vain sattunut muistamaan minkälaista on omistaa murrosikäinen uroskoira.

Ja koska olen varsin ylianalyyttinen sekä omasta, että koiran käyttäytymisessä, tuntui kuin minulta olisi kaikki vinkki vitoset tai mielikuvitus kadonnut koiran kouluttamisesta. On sitä ennenkin löydetty keinot koiran joihinkin ei-toivottuihin toimintoihin, miksei nytkään. Mutta kuitenkin, mitä minä nyt teen kun se huutaa (ehkä vähän liioitellusti kun koira inisee, mutta siltä se tuntui) tuolle tyttökoiralle? Miksi se tulee vasta kolmannella käskyllä luokse, kun pitäisi tulla perhana vie ekalla? Ohituksetkin on ottanut takapakkia!! Joka toinen metri kusi lentää! AAAARGGH!

Nyt kun mietin missä solmussa minun aivot oli sillä hetkellä kun tajusin Rovan "sairastavan" sitä kuuluistaa murrosikää, voi vaan nauraa. Se järkytti kieltämättä meikäläisen täysin. Yhteiselämä meni niin täydellisesti kun vain pystyi ja sitten matto vedettiin alta. Todellisuudessa me vain otettiin hieman takapakkia käytännön harjoitteluissa. Survottiin sitä lihapullaa kuin viimeistä päivää koiralle lenkeillä oikeanlaisista ohituksista, nostaen samalla häiriötä. Korjattiin Rovan ei-toivottua käytöstä muiden koirien kanssa. Aloitettiin ihan nollasta luoksetulojen parhaus superpalkoilla. Eikä me vieläkään olla siinä minun haluamassa pisteessä (perfektionisti kuittaa ja kiittää), mutta menee meillä hitokseen paremmin kuin reilu kuukausi sitten. Aivan varmasti myös tullaan ottamaan takapakkia ajoittain kun teini tahtoo testata, mutta katse on ylöspäin!

Asioita on myös alkanut ottaa huumorilla. Se ei kyllä koskaan ole silti tarkoittanut sitä, että kriteereitä höllättäisiin. Rova näkee mörköjä harvase päivä, välillä se on ohi pyyhkäisevä teinilauma huput päässä ja kovaan ääneen kälättäen. Välillä se on lenkkipolulla vastaantuleva kanto. Tai tolppaan jätetty ilmapallo, se oli tosi pelottava muuten!

Ihan rehellisesti sanottuna voin silti todeta, että on tuo koira silti ihan mielettömän kuuliainen ja helppo koira. Meidän lenkit vapaanakin alkaa olemaan ihan nautinnollisia, koska Rova selkeästi tietää jo minkälaista käytöstä toivon häneltä (ei pissata jokaista tolppaa tai koluta tienpieliä). Tässäkin ikävaiheessa, edelleen, ihan kuka tahansa koiratuttu menee seurassa kuin vettä vain. Se on silti fakta, että tämä aika ei luojan kiitos ole ikuinen ja kun me nytkin näin hyvin ollaan päästy eteenpäin, niin eiköhän se helpota aikanaan.

Mirva ehdotti meille viime viikonloppuna, että lähdettäisiinkö Vantaalle paimentamaan lampaita! Tottakai me! Monesti ollut mielessä, että pitäisi päästä näkemään miten Rova reagoi, mutta aina on tullut jotain muuta tilalle. Rovahan on joskus ennen luovutusikää päässyt näkemään ja totuttelemaan lampaille, joten edellisestä kerrasta onkin sitten aikaa.


Ensimmäisellä kierroksella Rovan ajatus raksutti niin hirmuisesti ja vaikka lampaat kiinnostivat, meni se aika enemmän sijaistoimintoihin. Tietäähän sen, että miten murkkuikäisellä pojalla ajatus menee täysin solmuun, kun ympäristössä löytyy lampaita, toisten koirien hajuja, pissoja, lampaan kakkaa ja edellisenä päivänä oli juoksuinen narttukin vieraillut. Hieman kaikesta pöllistyneenä. Kierroksen päätyttyä Rova pääsi odottamaan vuoroaan vielä autoon.

Ja se tauko tekikin ihan ihmeitä. Sitä oli nimettäin aivot ruksuttaneet niin paljon, että aitauksessa oli ihan uusi koira. Alkujärkytys oli käyty läpi ja nyt aitauksessa oli enemmän Rovan näköinen koira. Mentiin kovaa, pidettiin lampaille kovaa meteliä ja oltiin todella kiinnostuneita lampaista. Mervi myös ehdotti, että otetaan pari lammasta pois tälle kerralle, niin saadaan menoa liikkeeseen ja koira syttymään hommaan. Nyt jäi kaikki häiriötekijät taka-alalle. Meidän vuoro päätettiin "hyvissä ajoin", jotta pentu ei pääse väsymään - eli homma jää sikakivaan kohtaan. Joten ottaen huomioon, että Rova paimensi ensimmäisen kerran, meni homma melko nappiin! Olihan tässä kyse vasta koiran sytyttelemisestä hommaan.

Onnistuneen paimennuspäivän jälkeen voi siis alkaa miettimään jo seuraavaa! Ja mennäänhän me maaliskuussa paimentamaan porojakin.

Meillä tänään, kahden viikon lähes totaalitauolta, oli hyvän mielen tokotreenit Annan kanssa! Päätin ripustaa aivot narikkaan pyhien ajaksi tokoilusta. Toko ei ole tuntunut missään vaiheessa pakkopullalta, mutta tauko teki nähtävästi todella hyvää. Ollaan me Rovan kanssa ihan pieniä juttuja aktivoimiseksi käyty, mutta kunnon treenaus on jäänyt.

Anna videoi meistä kaksi nopeaa pätkää seuraamisesta - kuinka me ollaan yhtäkkiä edetty sen saralla. Olen Rovan kanssa ennen tätä treenannut seuraamista vain suoria pätkiä eri pituuksilla, käännöksiä ei ole lisätty ohjelmistoon, vaan tehnyt erikseen persheittoja ja takapään hallintaa. Tänään sitten kokeiltiin yhdistämistä ensimmäistä kertaa. Tulos näkyy videolla, ihan super pentu!

Vaikka molemmissa pätkissä kenotan ikävästi (luojan kiitos tämäkin videoitiin, niin osaa tähänkin pulmaan pureutua), niin hitto mikä pieni lapinkoira! Videossa klipit on väärinpäin, jälkimmäinen tehtiin ensin jolloin en hengittänyt, ekassa olin koonnut itseni paremmin. Me ollaan tehty seuraamista lähes aina ruokapalkalla, jotta saan liikkeen osat paremmin puhtaammiksi. Ensimmäinen kerta kun kokonaisuudessa käytän lelupalkkaa.

Summa summarum: 1. oman asennon korjaus 2. palkka "piilosta" tai kainalosta, jotta koira ei ala edistämään


Näiden lisäksi tehtiin pitkästä aikaa ruutua! Olen tässä välipäivinä lähtenyt opettamaan koiran etenemään johonkin kohteeseen jostain muualta kun omasta vierestäni, joten Anna sai pidellä koiraa ja lähetin itse toisesta kulmasta koiran ruutuun. Toimi todella hyvin ja nyt Rova ei hakenut paikkaa peruuttamalla vaan sinkosi oikeaan paikkaan samantien. Hyvä harppaus siis viime kerrasta! Kapulan pitoa otettiin muutama toisto ja pienin askelin ollaan edetty tässäkin. Edelleen oma kärsivällisyys välillä horjuu ja muistuttelen lähes jokaista treenikertaa ennen itselleni tilanteen missä mennään. Olen tehnyt myös ajatusharjoituksia siitä miten kehun, millä äänensävyllä ja mitkä ovat ne sanat mitä käytän kun kehun ja vapautus sanalla jes! Vielä tuottaa tuskaa oikeassa tilanteessa näiden asioiden muistaminen, kun on niin täpinöissään. Rovalla on tekemisessä intoa ja nyt me ollaankin jo tilassa, kun kapula pysyy tosi nätisti jo suussa. Mut jes, pitää olla tyytyväinen meihin, että ollaan tosi hyvin saatu liikettä jo kasaan.

Tehtiin myös lopuksi häiriössä kontaktia, kun Anna ja Lyyti teki ruutua. Tosi hyvin jaksoi luoda kontaktia vaikka vähän kävi mielessä, miten tämä välillä vähän rasittava murkkuikäinen pentu jaksaa kuunnella. Ja hyvinhän se menikin!